5. Lähetyslentäjien koulutus

5.1. Gospel Flight

Merkittävimpiä kehitysaskelia suomalaisessa lähetyslentäjien koulutuksessa otettiin, kun 28.2.1982 perustettiin Gospel Flight -järjestö. GF:n muodostivat eläkkeelle siirtyneet ilmavoimien lentäjät. Perustajat olivat Suomen helluntaiseurakunnan jäseniä. Perustamisvaiheessa jäseniä liittyi 80, joista 7 oli lentäjiä. Saman vuoden aikana jäsenmäärä kasvoi siten, että lentäjiä oli n. 20, joista 5 oli lennonopettajia.

Gospel Flight'ia ei perustettu kilpailijaksi MAF:ille. Toiminta-alueena oli tarkoitus olla lähinnä Skandinavia. Järjestö oli erikoisesti seurakuntien työntekijöitä puhe-, neuvottelu- yms. matkoilla palvelemaan tarkoitettu lentoyhdistys. Tarkoituksena oli evankeliumin työn tekeminen Raamatun perustuksella omien, hallintaan annettujen tai vuokrattujen ilma-alusten avulla. Kuten MAF, GF:kaan ei tehnyt työtään ansiotarkoituksessa. Vapaaehtoistyötä tekevät lentäjät toimivat sananjulistuksen ja käytännöllisen armeliaisuustyön muodossa. Siten matkustajien kustannuksiksi muodostuivat vain lentokoneiden vuokrat.

Gospel Flight ilmoitti välittömästi valmiutensa neuvottelukunnan työn tukemiseen mm. antamalla koulutusta tuleville lähetyslentäjäkandidaateille. Yhteistyötä alettiin tehdä siten, että GF koulutti lentäjiä ja lennonopettajia. Neuvottelukunta maksoi järjestölle koulutustukea.

5.2. Koulutusjärjestelmä

Lähetyslentäjäkandidaattien koulutus oli hyvin samantapainen koko neuvottelukunnan olemassaolon ajan. Mitään suurempia muutoksia ei tapahtunut. Pieniä muutoksia tehtiin tietenkin jatkuvasti, mutta vuoteen 1987 mennessä koulutusjärjestelmä oli saavuttanut melko vakiintuneen muodon. Teknisen henkilökunnan koulutus eteni lähes samoin kuin lentäjien. Lentokoulutuksen tilalla oli heitä varten suunniteltu työhön valmentava teknillinen koulutus.

5.2.1. Haastattelu

Antti Warén (ent. Waris), lentokapteeni Pilottipiiristä, haastatteli jokaisen lähetyslentäjäksi pyrkivän. Johtava periaate oli, että hakijalla oli oltava oma henkilökohtainen usko ja kutsumus lähetyslentäjän työhön. Neuvottelukunta valikoi tarkasti koulutukseensa pyrkivät henkilöt, sillä se oli ainoa elin, joka testasi suomalaiset lähetyslentäjäkandidaatit. Ainoana kanavana MAF:iin se sai näin kontrolloitua suomalaisten hakijoiden tasoa.

5.2.2. Fyysinen soveltuvuuskoe

Kaikki lähetyslentäjiksi pyrkivät testattiin psykofysiologisin testein. Ns. psyko-testi suoritetaan Helsingin keskussotilassairaala Tilkassa. Suomen ilmavoimien testausjärjestelmällä selvitetään ehdokkaan ominaisuudet toimia vaativassa lentäjän työssä yleensä.

5.2.3. Psykologinen soveltuvuuskoe

Psykologisessa testissä pyrittiin selvittämään hakijan soveltuvuutta nimenomaan lähetyslentäjän työhön. Manfred Gardziella oli alusta asti antanut Neuvottelukunnalle mahdollisuuden käyttää Finnairille liikennelentäjiä varten kehittämäänsä testausjärjestelmää. Hän testasi kandidaatteja lauantaisin. Kandidaatit maksoivat itse kaikki testauksista aiheutuneet kulut.

Tri Gardziella tutustui lähemmin lähetyslentäjien työhön. Muutoksia testeihinsä hän teki nähtyään MAF US:lta saatuja lähetyslentäjän työstä kertovia esittelyfilmejä. Hän halusi mm. lähetyslentäjäksi pyrkivien vaimot mukaan testaukseen. Neuvottelukunta nimitti Gardziellan vuonna 1984 konsultoivaksi jäsenekseen. Se järjesti hänelle myös matkan Afrikkaan, jotta hän voi muutaman viikon aikana perehtyä tarkemmin lähetyslentäjän työhön.

Tri Gardziellan psykologisella testillä oli hyvin suuri painoarvo. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta syy koulutuksesta hylkäämiseen oli Gardziellan testin kielteinen tulos.

5.2.4. a Lentokoulutus

Hakijan läpäistyä kolme ensimmäistä vaihetta hänelle tehtiin lentokoulutussuunnitelma. Koulutussuunnitelma oli jokaisen kandidaatin ja hakijan kohdalla yksilöllinen. Koulutuksessa keskityttiin asioihin, joissa oli puutteita ja jotka tarvitsivat huomiota, että lentäjä saavutti kansainvälisen MAF:in vaatiman tason. Koulutukseen ei otettu vanhoja lentäjiä, joilla oli vähäinen lentokokemus. Mitään tarkkoja ikärajoja ei voi sanoa, mutta 30 vuotta alkoi olla lentäjäksi kouluttautuvalta paljon. Lähes 40-vuotiaitakin oli kyllä otettu, mutta heillä oli ollut noin 2.000 tunnin lentokokemus.

MAF:in vaatiman vankan lentokokemuksen vuoksi oli hyvin tyypillistä, että lentotunteja täytyi hankkia kaikin keinoin. Oli pyrittävä saamaan työpaikka, jottei kalliita tunteja olisi tarvinnut maksaa omasta pussista. Lähettävien seurakuntienkaan varoista ei ole saatu varoja lentokokemuksen kartoittamiseksi. Yleisin tapa koota lentotunteja on ollut työskennellä purjelentäjien hinaajina sekä valokuvaus- ja palovalvontalentäjinä. Ammattilentäjän lupakirjan omistaneet lentäjät pyrkivät ulkomaillekin töihin, jotta he saisivat kerättyä tarvittavat 500 tuntia täyteen lentoyhtiöiden palveluksessa. Kokemuksen kartuttamiseen käytetty aika riippuu työpaikasta tai kokelaan mahdollisuudesta sijoittaa rahaa lentotunteihin. Vuodessa lennetyt tuntimäärät vaihtelevat 50 ja 300 välillä.

Lentoleirit olivat yksi oleellinen osa lentokoulutusta. Gospel Flightin osuus suomalaisten lentoleirien järjestämisessä oli merkittävä. Järjestön yhteistyön ja lennonopettajien ansiosta oli mahdollista järjestää ensimmäinen lentoleiri jo vuonna 1983. Hyvinkäällä pidetyllä leirillä lennettiin kolmella koneella.

Lentoleirien tarkoituksena oli suorittaa lentäjäkandidaattien tarkastuslennot ja antaa lentokoulutusta. Leirejä järjestettiin lentotuntien kartuttamisen lisäksi siksi, että lentäjille voitaisiin opettaa erityisesti lähetyslentotyössä tarvittavia taitoja. Aluksi leirien olosuhteet olivat liian hyvät. Tarkoitus oli ulkomaisten leirien mallin mukaan kehittää olosuhteita, joissa lentäjä joutuu tiukemmalle. Leirien ohjelmassa oli lentämisen lisäksi oppitunteja ja hengellistä ohjelmaa. Lähetyslentäjien kouluttajina toimivat GF:n lennonopettajat. Neuvottelukunta käytti heitä Englannissa kouluttautumassa tehtäväänsä.

Tämän jälkeen leirejä järjestettiin joka kesä vuoteen 1989 asti. Jos resurssit antoivat myöten, leirejä markkinoitiin myös ulkomaille. Muun muassa vuonna 1985 oli suomalaisia lentäjiä niin paljon, ettei leirille voitu ottaa ulkomaalaisia. Vastaavasti vuonna 1983 oli mukana saksalaisia lentäjiä ja vuonna 1987 kaksi ruotsalaista kandidaattia. Suomalaisilla lentäjillä oli samoin mahdollisuus tarvittaessa osallistua muiden maiden, esimerkiksi Ruotsin, lentoleireille.

David Staveley MAF UK:sta oli käymässä Lehijärven lentoleirillä 4.-6.3.88 ja oli sitä mieltä, että suomalaisia kandidaatteja ei tarvitse lähettää Englannin lentoleireille, vaan tämä koulutus oli riittävä. Kotimaista koulutusta olikin tarkoitus kehittää niin paljon, että tulevaisuudessa saataisiin järjestettyä oma lähetyskentän olosuhteisiin valmentava Orientation -kurssi.

Koulutusmahdollisuuksia paranneltiin pikkuhiljaa. Vuonna 1986 avattiin Lehijärven koulutuskeskukseen lähetyslentäjien koulutuskenttä. Vuonna 1987 Neuvottelukunnan käyttöön saatiin lähetyslentotyöstä poistettu lentokone. Cessna 206 (OH-MAF) pyhitettiin koulutuskäyttöön. OH-MAF on tällä hetkellä ainoa Suomen Lähetyslentäjien hallinnassa oleva lentokone. Sen omistaa muodollisesti MAF UK.

Suomen koulutus sai korkeatasoisuudellaan kansainvälistäkin arvostusta. Yksi osoitus tästä oli MAF UK:n pyyntö vuonna 1987 saada kouluttaa pari lentäjää Suomessa. Myös toiminnallisten järjestöjen kokeissa tapahtuneet vähäiset suomalaisten lentäjien hylkäämiset puhuvat kieltään laadukkaan koulutuksen puolesta. MAF UK on hylännyt vain yhden Suomesta tulleen kandidaatin puutteellisten lentotaitojen vuoksi. Tämäkin tapaus aiheutti neuvottelukunnassa suurta keskustelua. Silloin todettiin, että koulutusjärjestelmässä on vieläkin paljon kehittämisen varaa.

Myös Suomen yleinen lentokoulutus on kansainvälisesti huippuluokkaa. Muun muassa lähetyslentäjä Hannu Nikusen kokemukset australialaisen lentolupakirjan hankkimisessa osoittivat sen. Hän sai kuulla, että Australian lentokoulutus on "tasoltaan parasta maailmassa". He eivät siis voineet noin vain hyväksyä kansainväliselle tasolle nipin napin yltäviä suomalaisia. Hannun kokemus oli kyllä hieman toisenlainen. Vaikeimmaksi kokeeksi mainittu tentti ei ollut yhtään sen vaikeampi kuin Suomessa, vaan se oli päinvastoin helpompi. Hän läpäisi sen neljännellä kerralla. Äidinkielenään englantia puhuvien keskiarvo on seitsemän yritystä. Australian tentti on ikuisesti voimassa. Suomessa se uusitaan vuoden välein.

5.2.4. b Seurakuntayhteys

Lähetyslentäjä ei ollut mikä tahansa "duunari", vaan lentäjänäkin hän oli Jumalan Sanan julistaja. Hänellä täytyi siis olla henkilökohtainen vakaumus työhönsä. Seurakuntayhteyksien olemassaolo oli niin tärkeä osa työtä, että niiden puuttuminen saattoi olla koulutuksesta hylkäämisen syy. Hengellisen vakaumuksen kypsymisen tarve oli myös ollut esteenä joidenkin hakijoiden kohdalla. Materiaalinen tukeminen oli lähettävän seurakunnan merkittävä panos, mutta se ei ollut ainoa vaadittava asia. Lentäjäksi pyrkivä tarvitsi myös kotiseurakunnaltaan suosituksen sopivuudestaan kyseiseen työhön.

5.2.5. Kandidaatiksi hyväksyminen

Ennen kandidaatiksi hyväksymistä Neuvottelukunta otti yhteyden johonkin kolmesta kouluttavasta lähetyslentojärjestöstä: MAF UK, MAF US tai AMAF. Sen kanssa sovittiin lähetyslentäjän erikoiskoulutuksesta sekä mahdollisesta sijoituspaikasta. Operoivien järjestöjenkin suhteen oli eroavaisuuksia, joten yksilöllinen koulutus jatkui vielä tässäkin vaiheessa. Muun muassa MAF US vaati lentäjiltäänkin lentokonemekaanikon lisenssiä, jonka sai vuoden kouluttautumisella USA:ssa. MAF Australian palvelukseen täytyi olla 1.000 lentotuntia normaalin 500 sijaan. USA:ssa lähetti etsi itse kannattajansa, mutta Australiassa seurakunnat ja järjestöt olivat kustantajina.

Vuonna 1989 päätettiin lisätä kandidaatiksi hyväksymisen ehtoihin perheenjäsenten lääkärintarkastukset, jotta eliminoitaisiin mahdolliset terveydelliset esteet mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

5.2.6. a Erikoiskoulutus

Lähetyslentäjän työ poikkeaa tavallisesta lentämisestä siten, että olosuhteet ovat aivan erilaiset kuin länsimaisilla lentokentillä. Lentoturvallisuutta lisäävistä laitteista ei ole puhettakaan ruohoa kasvavilla, puskikkoon rakennetuilla lentokentillä. Huonoimmissa tapauksissa epätasaiset, puiden ympäröimät kiitotiet ovat lyhyitä ja sijaitsevat korkealla, kuumassa tropiikin ilmastossa. Tämä vaati lentäjältä ja lentokoneelta hyvin paljon. Erikoiskoulutuksella pyritään antamaan lentäjälle kokemusta vaativissa oloissa tapahtuvalle lentämiselle.

Tätä erikoiskoulutusta pystyivät osittain antamaan GF:n lennonopettajatkin, mutta leirit ja testauslennot toiminnallisissa järjestöissä olivat myös tarpeen. MAF UK ja MAF US järjestivät tätä varten leirejä.

Ongelmia ei koulutuksen suhteen ole juurikaan ollut. Neuvottelukunnan ja toiminnallisten järjestöjen vaatimukset ja koulutusjärjestelyt olivat olleet niin samankaltaisia, että näkemyksellisiä eroja ei päässyt syntymään.

5.2.6. b Lähetyskoulutus

Jos kandidaatilla ei ollut vielä tähän mennessä ollut lähettävää seurakuntaa tai lähetysjärjestöä, täytyi se nyt viimeistään hankkia rahoituksen turvaamiseksi. Tukemisen hoiti lähettäjäseurakunta ja/tai -järjestö, joskin joissain tapauksissa neuvottelukunta myönsi avustusta koulutuksen eri vaiheisiin. Neuvottelukunta oli kuitenkin luonteeltaan neuvotteleva ja koordinoiva, useiden lähetysjärjestöjen yhteiselin, joten se ei voinut ottaa taloudellista vastuuta lentäjien kouluttamisesta eikä kentälle lähettämisestä. Neuvottelukunnan jäsenjärjestöjen tilaisuuksissa oli kyllä kerätty kolehteja kandidaattien koulutuksen edistämiseksi.

Suomen Vapaa Ulkolähetys oli vahvasti mukana Neuvottelukunnan toiminnassa, koska monet suomalaisista lähetyslentäjistä olivat helluntailaisia.

Lähetysjärjestö toimii myös rahallisena tukijana, mutta tärkeitä olivat myös yhteydet lähetyskenttään. Lentokoulutuksen lisäksi tarvittava lähetystyöntekijän koulutus saatiin lähettävän järjestön lähetyskurssilla. Vaikka MAF oli myös hengellisesti kouluttava järjestö, niin viime kädessä pienen lähetyssaarnaajan esille kaivaminen lentäjästä oli lähetysjärjestön tehtävä.

5.2.7. Orientation Course

Viimeinen vaihe ennen kentälle lähettämistä oli Orientation Course. Kursseja järjestivät vain MAF UK, MAF US ja AMAF. Kurssi jakaantui kahteen erilliseen osaan: Technical Orientation (TO) ja Non Technical Orientation (NTO). TO kurssilla oli tarkoitus antaa valmiuksia lentämiseen ja lentotekniikkaan. NTO kurssi perehdytti kandidaatin vielä tarkemmin MAF:in toimintaan ja yleiseen elämiseen lähetyskentällä.

Terho ja Raija Kannisto ja Aarno ja Outi Alanne osallistuivat Non Technical-kurssiin Englannissa 13.-27.7.1985. Seuraavassa on ote Aarno Alanteen kirjeestä em. leiriltä. "Olosuhteet oli pyritty saamaan mahdollisimman paljon lähetyskentän olosuhteita muistuttaviksi: asuminen teltoissa ja asuntovaunuissa, juomaveden hankkiminen leirialueen ulkopuolelta (maatilan kraanasta), rajalliset peseytymismahdollisuudet läheisen laskuvarjokerhon homeisissa suihkukopeissa jne. Ruoka ostettiin parin kilometrin päässä olevasta kylästä ja valmistettiin itse. Leirialueemme oli n. 3 ha:n suuruinen pelto, jolla samanaikaisesti oli kolmisensataa lammasta. Toden tuntua lisäsivät lukuisat vieraat, joille tarjosimme vuoroillamme ruokaa ja juomaa." Leiri järjestettiin tuleville lähetyslentäjäkandidaateille perheineen. Päätavoitteena oli MAF:in toiminnan esittely ja selkiyttäminen kandidaateille. Toisaalta tavoitteena MAF:in puolelta oli selvittää kandidaattien soveltuvuutta sekä lentäjinä / mekaanikkoina että kristittyinä yhteistyökumppaneina.

5.2.8. Lähettäminen

Viimeisenä oli edessä lentäjän kentälle lähettäminen. Jäsenjärjestöillä oli täydet valtuudet sopia lentäjänsä sijoittumisesta kentälle ilman Neuvottelukunnan puuttumista asiaan.

Tässä vaiheessa kohdattiin eräs silloin tällöin esiintynyt ongelma. Lentolupakirjojen saamisessa oli vaihtelua eri maiden käytännöissä. Yleisten ilmailusäännösten tiukkuus vaihteli huomattavasti. Afrikan maissa suomalaisen lentolupakirjan sai vaihdettua yleensä suoraan kansalliseen lupakirjaan. Australiassa saattoi joutua käymään läpi kirjallisia kokeita ja odottamaan lupakirjaa kauankin.

Lentäjät pitivät yhteyttä lähetysjärjestöjensä kautta tukijoihinsa, kuten muutkin lähetystyöntekijät. Kirjeet ensivaikutelmista ja työstä ilahduttivat neuvottelukuntaa ja antoivat motivaatiota jatkaa työtä kotirintamalla.

Edellinen luku: Alkuvaiheet
Seuraava luku: Kansainvälisten yhteyksien kehittyminen
Takaisin tämän sivun alkuun